maanantai 27. heinäkuuta 2015

Sisäkattoa

Tänään oli raksalla aloitettu talon sisäkaton rakentaminen. Makuuhuoneiden kohdalta katto on suora, aulatilassa ja olohuoneen korkeassa osassa se on hiukan kalteva.




perjantai 24. heinäkuuta 2015

Ulkopuolen fiksailuja

Talon ulkopuolella on tehty paljon pieniä fiksailuja. Sokkelit on tasoitettu, kattoturvatuotteita asennettu, autotallin ovenpieliä siistitty, nurkkalaudat ja pylväiden verhoilut tehty autotalliin. Rimoitusta on saatu autokatokseen. Takaterassin katoksen alapuoli laudoitettu ja pylväitä oltiin verhoilemassa juuri kun kävin. Katokseen tulee 60cm leveä pylväs, samoin parvekkeeseen tulee sellaiset. Sisällä on laitettu saunaan eristeitä, tehty ilmanvaihtokanavia lisää ja katolle on viety läpivientejä. Muutama pömpeli on ilmestynyt katolle.











maanantai 20. heinäkuuta 2015

Seinien levytystä vol. 3

Nyt on kai semmoinen vaihe, että vaikka kyllä siellä rakennuksella kovasti töitä tehdään, niin on vaikea löytää mitään uutta kuvattavaa. Ulkoseinät on nyt levytetty kauttaaltaan, sisäpuolelta siis. Tekninen tila on saanut seinät ja maalia niihin. Autotallissakin on aloitettu sisäseinien maalaus. Keittiön päälle on laitettu bitumikatto parvekkeen lattian alle. Maalämpökaivo käytiin poraamassa viime viikolla. Ai niin ja ilmanvaihtokanavia on alettu laittaa.


Tekninen tila

Tekninen tila toiselta puolelta


Autotallia

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Asuntomessukuvia 2

Jatketaas Asuntomessuilla. Yhdessä talossa oli tosi hieno valokuvatapetti oleskelutilan seinässä. Kivoja ruokailutilojakin löytyi. Tosi hieno puinen tuoli on tuossa yhdessä kuvassa ja tuo ruokapöytä toisessa on melkeinpä just sellainen mitä olen meille suunnitellut.



Yhdessä talossa oli hieno viherhuone. Meille ei sellaista enää saa, mutta isojen ikkunoiden luokse olen ajatellut ryhmitellä viherkasveja.


Yläkerran aula on meillä sen verran kapea, ettei sinne varmaan saa tv:n katselupaikka sohvineen, mutta muitakin löhöratkaisuja löytyy.


Eteisaulan liukuovikaapiston haluan kehyksettömänä ja mikseipä peili voisi olla vaikka kuparinsävyinen kuten tässä. Seuraavassa kuvassa kiva parketti. Hiukan oksainen ja eläväinen. Akustoinnin voisi tehdä vaikka taiteen avulla, kuten alimmassa kuvassa.



Seuraavaksi kuvia kivoista takoista. Takka-asia on meillä ihan auki. Ei olla oikein osattu sitä vielä päättää.




Sohvapöytiä löytyi kans tosi kivoja. Ja nuo nahkaiset nojatuolit, ihanat!




Valaistuksesta löytyi kivoja vinkkejä niin sisälle kuin uloskin. Ihastuttiin miehen kanssa noihin valkoisiin ulkovaloihin. Tosi simppelit.





Ja viimeiseksi pihajuttuja. Nurmikon sijaan monessa paikassa voi käyttää vähempihuoltoista soraa, kiveystä, kunttaa tai lohkareita.



Tässä on käytetty hinosti erilaisia lehtiperennoja, joissa pääosassa ovat eriväriset lehdet. Heiniä oli käytetty myös monessa kohtaa.



Ja ihania ruukkuja terassille! :) Mitä suurempia, sen parempi.



Ja tähän päättyy tämä kuvaralli. Kuvia otin kolmatta sataa, mutta tässä mielestäni kivoimmat poiminnat. :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...